Lapsuus on yhtä helvettiä -albumi koostuu sivun mittaisista sarjakuvista, jotka ovat toisistaan irrallisia, mutta niitä yhdistää lapsuuden ja lapsen ajatusten kuvaus. Albumin ensimmäinen puolikas on jaettu kahteenkymmeneenviiteen lukuun eli kahteenkymmeneenviiteen erilliseen sarjakuvaan. Jokainen luku esittelee eri aiheen, kuten avioeron, erilaiset isä-, äiti-, veli- sekä siskotyypit, eri ikävaiheita ja lapsuuden traumoja. Toinen puolikas albumista on sarjakuvia, jotka käsittelevät lapsuutta ja itsensä hyväksymistä. Näistä suurin osa on sarjakuvia päähenkilö Bongon ajatuksista ja käsityksistä elämästä.
Albumin päähenkilö on kani Bongo, joka yrittää pitää yllä positiivista filosofiaansa, mutta on silti vaikeuksissa itsensä hyväksymisen kanssa. Bongon tunnistettavin piirre on se, että hänellä on vain yksi korva. Bongoa kiusataan toisten lasten toimesta ja hänen ulkonäköään arvostellaan, minkä vuoksi hän toivoo Joulupukilta lahjaksi ainoastaan uusia etuhampaita sekä toista korvaa. Kaikesta huolimatta hän on iloinen ja hyväntahtoinen persoona. Toinen albumissa toistuvasti esiintyvä hahmo on Bongon isä, Binky, jolla Bongosta poiketen on molemmat korvat. Muut albumin henkilöt ovat nimettömiä eivätkä esiinny toistuvasti, jotkut vain kerran. Bongo ja Binky ovat hyvissä väleissä keskenään ja heidän tyypilliset kanssakäymisensä ovat keskusteluja, jotka ovat suurelta osin Bongon esittämiä kysymyksiä. Kysymykset ovat yleensä vaikeita (esim.Tunteeko ameebat rakkautta?), joihin Binky toisinaan vastaa ja toisinaan toteaa, että on nukkumaanmenoaika. Keskusteluille on tavanomaista se, että Binky lukee joko kirjaa tai sanomalehteä, eikä nosta katsettaan lukemisestaan missään keskustelun vaiheessa.
Miljöö on piirretty hyvin pelkistetysti ja joissakin sarjakuvissa ei ole taustaa tai esineistöä lainkaan. Taustan vähäisyydestä johtuen tai sen ansiosta kaikki huomio kiinnittyy hahmoihin. Joitakin paikkoja on kuitenkin tunnistettavissa, kuten koulu, koti, taidemuseo ja kaupunki. Kouluun sijoittuvat sarjakuvat ovat taustaltaan muuten täysin tyhjiä, mutta ruutuihin on piirretty pulpetti. Koti on kuvattu taustaltaan rikkaammaksi. Kodissa on pöytiä, nojatuoleja ja ikkunoita, joiden lisäksi on myös pienempiä esineitä, kuten lamppuja, joulukuusi, matto sekä tauluja. Kaupunkimaisemassa on puita, jalkakäytäviä, taloja ja aidattuja pihoja. Taustat ja esineet ovat hahmojen tavoin pelkistettyjä, pelkkää ääriviivaa käyttäen piirrettyjä.
Piirrosjäljeltään Lapsuus on yhtä helvettiä on yksinkertaista, mutta ilmeikästä. Juuri hahmojen ja taustojen pelkistetty kuvaus tuo esiin ilmeet, jotka ovat tunteiden ilmaisun kannalta tärkeitä. Kaikki sarjakuvat ovat täysin värittömiä, vain mustaa ääriviivaa käyttäen piirrettyjä. Ruutujaoltaan sarjakuvat ovat hyvin vaihtelevia. Joissakin on vain yksi ruutu kun taas enimmillään ruutuja on 42. Albumissa sommittelut ja kuvakulmat vaihtelevat, mutta yksittäisessä sarjakuvassa ne ovat hyvin kaavamaiset. Jos henkilö on ensimmäisessä ruudussa vasemmassa reunassa ja puhekupla oikeassa, säilyy tämä asetelma lähes poikkeuksetta jokaisessa ruudussa. On myös hyvin tyypillistä, että ruudut näyttävät lähes identtisiltä keskenään, sillä hahmot ovat samassa kohdassa, heillä on melkein samat ilmeet ja heidät on rajattu samasta kohdasta. Tehokeinoina on käytetty muun muassa vauhtiviivoja ja kiroilua kuvaavia merkkejä.
Lapsuus on yhtä helvettiä on ehdottomasti tekstiin painottuva sarjakuva, jossa teksti selittää kuvaa ja toimii joskus jopa itsenäisesti, ilman kuvaa. Humoristiset jutut ja vitsit eivät aukea lukijalle pelkkien kuvien avulla, toisin kuin tekstit, jotka toimivat välillä myös ilman kuvaa. Suurin osa teksteistä on puhekuplissa, jotka ovat muodoltaan pääosin tavallisia, mutta myös huutamista kuvaavia, sahalaitaisia puhekuplia on joitakin. Puhekuplia on paljon ja niissä on paljon tekstiä, sillä selittäviä tekstejä ei juurikaan ole. Tekstit liittyvät sekä sarjakuvan tapahtumiin ja tilanteisiin että kuvan ulkopuolelle.
Albumi oli mielenkiintoinen huumorinsa ja osuvan pohdintansa takia. En ole lukenut kovin montaa sarjakuvaa, jossa tekstillä olisi niin tärkeä osa kuin tässä. Esimerkiksi albumin 9.luku, Lapsuuden traumojen tarkistuslista, on pelkkä luettelo ilman yhtäkään kuvaa. Huumorin ja Bongon sympaattisuuden vuoksi albumi oli hauska lukukokemus vaikka se ei visuaalisesti ollut kovin mielenkiintoinen.
